Kouluaikoina kutominen ja virkkaaminen olivat kamalaa pakkopullaa. Muistan, kun yläasteella piti kutoa villapaita. En kutonut. Kudoin vauvan villatakin. Tai suuren osan siitä taisi kutoa äitini. Aikataulut eivät ole koskaan sopineet minun käsitöihini. Saatan innostua tekemään jotain ja sitten se jää useammaksi kuukaudeksi odottamaan uutta inspiraatiota. Tai jopa vuosiksi...
Osittain tuosta innostuksen lopahtamisesta, suosin pieniä projekteja: sukkia, lapasia, huiveja, vauvan vaatteita. Yhden 100 cm:n pituiselle tarkoitetun paidan olen kutonut, se taitaakin olla se isoin työ.
Virkkaaminen sen sijaan... Kaikki lähipiiriin syntyneet esikoiset ovat saanet minun virkkaamani vauvan peiton. Viimeisin odottelee vielä käyttäjäänsä, jonka olisi tarkoitus saapua maailmaan kesäkuussa. Yhteensä peittoja on syntynyt kuusi kipaletta. Virkaten siis teen mielelläni isompiakin töitä :)
Tämä vuosi on vauvojen vuosi tai ainakin se siltä tuntuu, kun lähipiiriä katsoo. Ensimmäinen napero näki päivän valon helmikuun alussa, seuraavaa odotellaan tulevaksi toukokuun puolivälissä ja sitten kesäkuussa olisi tädin murun aika saapua maailmaan :) Joten puikot laitetaan sauhuamaan, jotta kaikilla olisi riittävästi lämmintä päälle pantavaa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti